Puutarhatalouden perustutkinto - Viheralan osaamisala, puutarhuri

Haluatko tehdä harrastuksestasi ammatin? Viheralan osaamisalan koulutus on tarkoitettu viheralan yrittäjille, työntekijöille tai alalle aikoville. Koulutus mahdollistaa jatko-opinnot puistopuutarhuriksi, hortonomiksi sekä puisto- tai taimistomestariksi.

KOULUTUSAIKA: Kaksi vuotta, seuraava koulutus alkaa syksyllä 2013

TAVOITE: Tavoitteena on saavuttaa sellaiset taidot ja tiedot, joiden avulla pystyy suoriutumaan puutarhurin monipuolisista työtehtävistä. Viheralan osaamisalan suorittanut puutarhuri osaa pitää kunnossa viheralueita yleisempiä viheralan koneita turvallisesti käyttäen. Esimerkiksi hoitaa nurmikoita, käytäviä, kukkaistutuksia ja kasvillisuusalueita. Hän osaa laatia viheralueelle ylläpitosuunnitelman. Viheralan puutarhuri osaa rakentaa kiveyksiä ja erilaisia päällysteitä sekä kasvillisuusalueita.  Hän osaa laskea viherrakentamiskohteen materiaalimenekin, suunnitella maanalaisia rakenteita ja tehdä rakentamiseen liittyviä mittauksia. Hän neuvoo asiakkaita pihan suunnittelussa, materiaali- ja kasvivalinnoissa sekä kasvien hoidossa. Hän tunnistaa vihersektorilla käytettävät kasvit suomalaisilla ja tieteellisillä nimillä.

Tutkinnon suorittanut toimii asiakaslähtöisesti sekä yrittäjyyden että sisäisen yrittäjyyden periaatteiden mukaan. Hän kehittää yritysideoista liikeideoita ja tekee liiketoimintasuunnitelman. Hän osaa perustaa yrityksen asiantuntijan avustuksella, toimia yrittäjänä ja seurata yrityksen kannattavuutta. Valintojensa mukaisesti hän pystyy toimimaan puutarha-alan eri ammateissa, kuten puutarhurina kaupungeilla, seurakunnilla, yksityisillä viherrakentamisen ja hoidon yrityksillä, taimitarhoilla tai puutarhamyymälöissä joko yrittäjänä tai työntekijänä. 

TOTEUTUS: Tutkinnon laajuus on 120 opintoviikkoa, josta valmistavan koulutuksen laajuus on 90 opintoviikkoa. Koulutus toteutetaan monimuoto-opetuksena ja lähiopetusta annetaan päivisin klo 9.00–16.00. Lähiopetus toteutetaan oppilaitoksessa ja sen projekteissa. Lähiopetusta on noin 6 päivää/kk. 

Koulutukseen sisältyy 20 opintoviikkoa työssä oppimista sekä oppilaitoksen ohjauksessa tapahtuvaa etäopiskelua ja itsenäistä opiskelua. Opiskelijoille laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. 

OPISKELIJAMÄÄRÄ: 20

VALMISTAVAN KOULUTUKSEN SISÄLTÖ

  • Koulutus valmistaa puutarhatalouden perustutkintoon. 

PAKOLLISET TUTKINNON OSAT

  • Työskentely puutarha-alalla 
  • Yrittäminen puutarha-alalla

VIHERALAN OSAAMISALA

  • Viheralueiden rakentaminen ja ylläpitotöiden tekeminen 

VALINNAISET TUTKINNON OSAT (Valitse 3)

  • Taimitarhakasvien tuottaminen
  • Viheralueiden kivitöiden tekeminen
  • Viherrakentamisen kasvien käyttäminen pihasuunnittelussa
  • Kukkasidontatöiden tekeminen
  • Tilojen ja tapahtumien koristelu ja näyttelytoiminta
  • Somistaminen, tekstaaminen ja piirtäminen
  • Vihersisustuskasvien istutus- ja huoltotyöt
  • Asiakkaiden neuvominen puutarhamyymälässä

TUTKINNON SUORITUS: Tutkinto suoritetaan näyttötutkintona, jossa tutkinnon suorittaja osoittaa tutkinnon perusteiden mukaista ammattiosaamistaan. Tutkinnon suorittajan osaamista arvioidaan aidoissa tai aidon kaltaisissa käytännön työtilanteissa.

OPPISOPIMUS: Koulutus soveltuu hyvin oppisopimuksella suoritettavaksi. Ota yhteys alueesi oppisopimustoimistoon.

HINTA: Opetus on opiskelijalle maksutonta. Opintomaksuja tulee oppikirjoista, opintoretkistä, työvaatteista ja – jalkineista sekä muista opiskelumateriaaleista. Koulutus on päätoimista ja oikeuttaa opintotukeen. Tutkinnonsuorittaja maksaa tutkintomaksun 58 €.

HAKEMINEN: Koulutus on tarkoitettu aikuisille, jotka ovat suorittaneet peruskoulun. Omaehtoiset opiskelijat hakevat koulutukseen joko vapaamuotoisella hakemuksella tai valmiilla hakulomakkeella.  Hakemuksen voi lähettää sähköpostitse taru.harju@ahlman.fi tai postitse osoitteeseen Ahlman-instituutti, Taru Harju, Hallilantie 24 33820 Tampere. 

Puutarha-alalla ja puutarha-alan koulutuksessa edellytetään henkilöltä työn kuormitukseen riittävää fyysistä ja henkistä kuntoa. Henkilöllä ei saa olla sellaisia synnynnäisiä tai hankittuja sairauksia, jotka vaarantaisivat joko oman tai muiden lähellä työskentelevien terveyden tai turvallisuuden. Hakijat kutsutaan haastatteluun.

Oppisopimusopiskelijat hakeutuvat koulutukseen tekemällä oppisopimuksen lähimmässä oppisopimustoimistossa. Oppisopimus on oltava valmiina ennen koulutuksen alkua.

LISÄTIEDOT

Vastuukouluttaja
Piia Harsu
Puh.043 8242779
piia.harsu@ahlman.fi

Opintosihteeri
Taru Harju
Puh. 043 824 2777
taru.harju@ahlman.fi

 

OPISKELUJEN TUEKSI

HAKEUTUMINEN

kukkia1.JPG