innerftlogo
  • twitter
  • facebook
  • LinkedIn
  • youtube

PELITEKNOLOGIAN LINJA
"Ahlmanin peliteknologiakoulutuksen avulla olisin voinut skipata monta koulutusvuotta"

  • Koulutusaika
    13.8.2019 - 20.5.2020
  • Haku alkaa 1.4.2019

peli_linja2.jpg
Pssst, joko kuulit uutiset? Kaikki taideaineiden ja pelialan koulutuksemme siirtyivät kesällä 2018 Tampereelle!

Ahlmanin peliteknologiakoulutus saa opiskelijoilta kehuja tasokkaasta opetuksesta, joustavuudesta ja tekemällä oppimisesta. Vastuukouluttaja puolestaan toivoo, että olisi itse saanut käydä saman linjan.

Ahlmanin peliteknologian koulutus on harvinaislaatuinen koko Suomen mittapuissa. Vuoden mittainen linja valmistaa sekä jatko-opintoihin että työelämään monipuolisesti ja perusteellisesti.

- Täällä pistetään opetukseen kunnolla paukkuja! Jos olisin saanut itse käydä tämän linjan, olisin voinut skipata monta koulutusvuotta ja välttää ison määrän yrittäjyyden sudenkuoppia, sanoo vastuukouluttaja Risto Koskenkorva.

Peliteknologian linjalle ei ole tasovaatimusta, mutta matematiikan osaamisesta ja aiemmista harrasteprojekteista on hyötyä. Joel Keskinen aloitti koodaamisen melko nollista, mutta nyt tilanne on täysin erilainen.

- Koulutuksesta saa todella paljon irti! Me opitaan tekemällä peliprojekteja.

Yhteistyö Ahlmanin muiden linjojen kanssa tekee annista entistä monipuolisemman. Kirjoittajalinjalta saa eväitä pelin juoneen, musiikkilinjalta audioon ja kuvataide- sekä visuaalisen pelisuunnittelun linjalta ilmeeseen. Myös yrittäjyysnäkökulma on tärkeä.

- Omalle tuotteelle voi etsiä julkaisukanavaa ja toisaalta samanhenkisiin ihmisiin tutustuminen saattaa sytyttää kipinän uudelle idealle, Risto kertoo.

Pelialalla verkostoituminen on tärkeää: luvassa onkin yrityskäyntejä ja alan osaajien vierailuluentoja. Joel pitää niitä tärkeinä kokonaisuuden osina.

- Mä oon tosi tyytyväinen. Jos on mitään mielenkiintoa koodaamiseen, kannattaa hakea Ahlmanin peliteknologian koulutukseen!

Kansanopiston lukuvuosi 2019 - 2020

Lukuvuosi

Opintolinjojen syyslukukausi alkaa 13.8.2019 ja päättyy 20.12.2019.
Kevätlukukausi alkaa 7.1.2020 ja päättyy 20.5.2020.
Syyslukukausi on 18 viikkoa ja kevätlukukausi on 19 viikkoa, yhteensä 37 viikkoa.

Lomat

Syysloma vko 42
Joululoma 21.12.2019 - 6.1.2020
Talviloma vko 9

Opiskelukustannukset

Keskimääräiset opiskelukustannukset:

Opetus
70-75 €/vko

Ruokailu
Lounas 20 €/vko
kaikki ruokailut 30 €/vko

Opetus + ruoka + majoitus/vko*

  • Opetus+ruoka+majoitus 2hh ma-pe 125€/ vko
  • Opetus+ruoka+majoitus 2hh ma-su 145€/ vko

* Viikkomaksu sisältää opetuksen, majoituksen sekä ruokailut maanantaista perjantaihin.

Lukuvuonna 2019–2020 on 37 opintoviikkoa.

Majoitus

Majoitus 2hh. Huoneen voi varata maanantaista sunnuntaihin lisämaksusta.

Huom! Joululoman aikana ei ole majoitusmahdollisuutta. Syys- ja talviloman aikana majoitus lisämaksusta.

Ruokailut

Aamiainen, lounas ja päivällinen (maanantaina ei tarjoilla aamiaista ja perjantaina ei
päivällistä).

Materiaali-, instrumentti- ja tulostemaksut

Mahdolliset maksut ilmoitetaan kunkin opintolinjan esittelytekstissä

Opintotuki

Kansanopistossa opiskeleva on oikeutettu saamaan valtion opintotukea. Vähintään 2 kuukauden päätoiminen opiskelu oikeuttaa valtion opintotukeen. Myös 8 viikon mittainen monimuoto-opiskelu oikeuttaa opintotukeen (laajuusvaatimuksena 3 opintoviikkoa/kk). Opintotukea voi hakea heti opiskelupaikan varmistumisen jälkeen. Kansanopiston asuntolassa asuva voi hakea myös asumislisää.

Kela suosittelee sähköistä asiointipalvelua. Täytä opintotukihakemus osoitteessa:

http://www.kela.fi/opintotuki_nain-haet

Tarkemmat tiedot opintotuen myöntämisperusteista saat osoitteesta www.kela.fi

Yhteystiedot

Hallilantie 24
33820 Tampere

Opintotoimisto, puh. 010 338 2244
opintotoimisto@ahlman.fi

Koulutusinfo

peliteknologialinja

Ohjemointikieli: C#
Pelimootti: Unity
Versionhallinta: Git (SourceTree)
IDE: Monodevelop ja Visual Studio
VR: SteamVR (Vive)

Pääsyvaatimus
18 vuoden ikä


Opiskelijavalinta ennakkotehtävän/ -tehtävien perusteella

#ahlmanpeli