Kylätalot kuntoon
Hankkeen kuvaus
Nykyisin tietoa ympäristövastuullisesta asumisesta on jo runsaasti saatavilla niin internetistä kuin kirjastoista ja kuntien viranomaisiltakin. Samalla potentiaali palveluyrittäjien ympäristövastuulliseen asumiseen liittyvien liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämiseen on kasvanut. Tarjolla olevan tiedon muuttumisessa asumisen ympäristöhaittoja vähentäviksi käytännön toimiksi on kuitenkin vielä paljon parannettavaa.
Hankkeeseen kutsutaan mukaan pirkanmaalaisia kyliä, joilla on kylätaloja osittaisessa tai ympärivuotisessa käytössä. Hankkeen tavoitteena on koota yleispätevä toimintamalli kylätalojen energia- ja ympäristöasioiden kohentamiseen. Kylätalot kuntoon -hankkeen koordinaattorit toimivat paikallisten toimijoiden apuna ja ohjaajina saneerausten käynnistämisessä ja läpiviennissä.
Hankkeen aikana järjestetään yleisötilaisuuksia ja neuvontaa paikallisten asukkaiden opastamiseksi omien saneerausprojektien toteuttamisessa. Lisäksi koostetaan havainnollistava internetsivut, jota voidaan käyttää ohjemateriaalina sekä markkinoitaessa mallia muihin kohteisiin hankkeen päätyttyä. Hankkeessa toimitaan tiiviissä yhteistyössä ympäristö- ja rakennusalan asiantuntijoiden sekä pirkanmaalaisten kuntien, kylien, kyläyhdistysten ja paikallisten kyläaktiivien kanssa.
Linkki hankkeen toteuttamalle kylatalo.fi -sivulle
Hankkeen tiedotteet









