
Ajankohtaista Aitoja makuja -sivustolla
Syksy 2011
Yhteistyössä Aamulehden kanssa toteutettiin mittava lähiruokatorikiertue, jossa myös Aitoja makuja oli mukana. Kiertue keräsi kaikkiaan reilut kolme tuhatta kävijää.
Syksyn mittaan pirkanmaalaisten yritysten määrä on kasvanut huimasti. Tähän merkittävänä vaikuttajana ovat olleet paikalliset lähiruokaetsivät, jotka ovat keränneet ProAgria Pirkanmaan luomu- ja lähiruokahankkeessa pienten pirkanmaalaisten elintarvikeyritysten tietoja. Osa heistä esiintyy nyt myös Aitoja makuja -sivustolla. Nyt sivustolta löytyy lähes 150 pirkanmaalaista yritystä ja valtakunnallisesti yrityksiä on yli 1400!
Kesä 2011
Kevään mittaan sivustolle lisättiin karttapalvelu, jonka avulla on helppo tarkistaa esim. sattuisiko kiinnostava pienelintarvikeyritys sijaitsemaan mukavasti kesälomareissun varrella.
Karttakeskus on julkaissut kevään aikana kirjan, jossa se esittelee sata suomalaista lähiruokakohdetta kera esittelytekstin, kuvan sekä kartan. Kattavaa opusta voi ostaa esim. Karttakeskuksen omasta verkkokaupasta.
Tammikuu 2011
Sivusto koki syksyllä 2010 mittavan muutoksen, jonka seurauksena se on jaettu kahteen osaan; kuluttaja ja ammattikeittiö. Sivusto pyrkii tällä uudistuksella palvelemaan paremmin kävijöitään eli mm. kuluttajapuolelta löytyy mukavia linkkivinkkejä ruoanvalmistukseen.
Marraskuussa sivustolla julkaistiin myös juttu pirkanmaalaisesta elintarvikeyrityksestä www.luomulaatikko.fi. Jutun pääset lukemaan täältä.
Pirkanmaalaisten yritysten määrä ylitti myös maagisen sadan rajan viime vuoden puolella. Olemme täten myös valtakunnallisesti nousseet ns. raskaaseen sarjaan.
Huhtikuu 2010
Valtakunnallisesta hakupalvelusta www.aitojamakuja.fi löytyy nyt yli tuhannen suomalaisen elintarvikealan pk-yrityksen tiedot. Pirkanmaalla lähestymme hitaasti, mutta varmasti pian sadan yrityksen rajaa. Virallisemman tiedotteen tuhannen yrityksen rajan rikkomisesta voit käydä lukemassa täältä.
Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettävät Puutarhamessut avaavat ovensa huomenna ja myös Aitoja makuja on siellä mukana. Tervetuloa!
Helmikuu 2010
Ahlmanilta oli ensimmäistä kertaa mukana edustusryhmä Agri-risteilyllä. Tarkemman jutun reissusta sekä Tilapuodin lahjakorttien voittajista voit lukea täältä.
Tammikuu 2010
Valtakunnallisesti hakupalvelusta on tiedotettu nyt erityisesti suurtalouskeittiöille. Tämän vuoksi olemme lisänneet myös osalle pirkanmaalaisista yrityksistä Lisätietoja -kohtaan suurtalouskeittiön, jotta myös kyseiset keittiöt voisivat tehdä helposti hakuja heitä kiinnostavista yrityksistä. Pirkanmaalaisesta Kylmäsavukeisari Oy:stä on tehty yritysjuttu hakupalvelun etusivulle www.aitojamakuja.fi, joka kannattaa käydä lukemassa. Seuraavan kerran aitoja makuja on esillä valtakunnallisesti meidän toimestamme Agri-risteilyllä helmikuun puolessa välissä.
Joulukuu 2009
Syksyn myötä yritysten määrä Pirkanmaan osalta on aitojamakuja.fi –sivustolla kasvanut hitaasti mutta varmasti. Nyt hakupalvelusta voi tehdä hakuja 86 yrityksen osalta Pirkanmaalla. Valtakunnallisesti yrityksiä sivustolta löytyy jo melkein 900.
Paikallisesti Aitoja makuja näkyy Ahlmanin Tilapuodissa, joka avattiin marraskuun alussa. Kävijöitä on riittänyt puodissa mukavasti. Valtakunnallisesti aitojamakuja.fi –sivusto on ollut esille mm. Turussa Maaseudulta Markkinoille –messuilla 10.-11.11.2009 sekä tarkkaavaiset lukijat ovat voineet huomata juttuja hakupalvelusta myös eri lehdistä ympäri Suomen.
Pirkanmaalla sivusto esittäytyy seuraavan kerran Ahlmanin Joulumarkkinoilla joulukuun alussa.
| OTA YHTEYTTÄ |
|
Pirkanmaan aluekoordinaattori |




